Varhaiskasvatus-sanalta on nykyisin vaikea välttyä, sillä siitä puhutaan enemmän ja kiivaammin kuin ehkä koskaan. Varhaiskasvatus voi silti kuulostaa monesta vanhemmasta etäiseltä, etenkin jos kyseessä on alle 3-vuotias taapero.

Ei kai potalle opettelevaa pikkuista tarvitse vielä alkaa muokata yhteiskuntakelpoiseksi? Eikö huolehtiva hoiva riitä? Päivähoidosta puhutaan kyllä hiekkalaatikon reunalla sujuvasti, mutta harva vanhempi uskaltaa tunnustaa, ettei tiedä, mitä tuo mystinen "varhaiskasvatus" oikein on.

Miksi puhutaan varhaiskasvatuksesta päivähoidon sijaan?

Jotta voi ymmärtää päivähoidon ja varhaiskasvatuksen eroja, on tarpeen katsahtaa varhaiskasvatuksen ja päivähoidon historiaan. Päätös termin vaihtamisesta varhaiskasvatukseksi päivähoidon sijaan on vasta pari vuotta vanha, mutta itse päivähoidon sisällön painotus on muuttunut pikkuhiljaa vuosikymmenten saatossa kohti varhaiskasvatuksen ajatusta.

Päivähoitoa alettiin alun perin tarjota 70-luvun murroksessa, kun naiset siirtyivät työelämään. Tarkoituksena oli mahdollistaa äidin työssäkäynti ja tarjota lapsille paikka, jossa he ovat vertaistensa ryhmissä ja aikuisen valvonnan alla.

Näkökulma on siirtynyt ajan myötä perheen ja vanhempien tukemisesta lapsen oikeuksien huomioimiseen, joten varhaiskasvatus-termi kuvastaa paremmin tätä painotusta.

• ENNEN: Päivähoito oli osa kunnan sosiaalipalvelua. Se nähtiin perhepalveluna, joka tarjosi lapsille hyvän ja asiantuntevan hoidon, jotta vanhemmat pääsivät töihin. Vuonna 1973 tuli voimaan pitkään valmisteltu päivähoitolaki.
• NYKYÄÄN: Varhaiskasvatus on osa kunnan opetustoimea, ja se nähdään osana kunnan tarjoamaa koulutuspolkua ja perusopetusta. Vuonna 1973 laadittu päivähoitolaki muutettiin vuonna 2016 varhaiskasvatuslaiksi ja samalla päivähoito-termistä luovuttiin. Varhaiskasvatuksen ydinajatuksena on, että jokaisella lapsella on oikeus saada tuki omalle kasvulle ja kehitykselle.

Mitä sana varhaiskasvatus pitää sisällään?

Varhaiskasvatus terminä on määritelty vuonna 2015 uudistetussa varhaiskasvatuslaissa. Se voidaan avata kolmen ydinnäkökulman kautta.

1. Toiminnan suunnittelussa huomioidaan kasvatuksen, opetuksen ja hoidon kolminaisuus

Varhaiskasvatuksessa lasta ja hänen tarpeitaan lähestytään aina kasvatuksen, opetuksen ja hoidon kolminaisuuden näkökulmasta. Nämä osa-alueet painottuvat lapsen iän mukaan eri kehitysvaiheissa eri tavoilla.

• Kasvatus: Tarkoituksena on antaa sellaiset eväät (arvoja, normeja, tapoja, ajattelutaitoja, toimintamalleja) elämään, että lapsi pärjää kodin ulkopuolella ja yhteiskunnassa.
• Opetus: Varhaiskasvatuksessa opetuksen tehtävänä on antaa oppimisen perustaidot niin, että lapsi innostuu uuden oppimisesta ja saa kokemuksia erilaisista oppimisen tavoista. Lapsi saa kokemuksen siitä, millä tavalla hän itse oppii asioita.
• Hoiva: Hoivalla tarkoitetaan fyysisistä perustarpeista (nukkuminen, puhtaus, syöminen, ulkoilu) huolehtimista sekä tunnepohjaista välittämistä. Perushoidolliset tilanteet eivät ole vain mekaanista hoitamista, vaan hoivan keskiössä on hoitajan vuorovaikutus lapsen kanssa.

Kasvatus, opetus ja hoiva kulkevat varhaiskasvatuksessa käsi kädessä, olipa lapsen ikä mikä tahansa. Näiden kolmen kulmakiven muodostama pohja ohjaa varhaiskasvatuksen ammattilaisia lähestymään lasta kokonaisvaltaisesti huomioiden lapsen iän ja siihen liittyvät tarpeet. Esimerkiksi 1-vuotiaalla lapsella hoito korostuu selvästi tarpeista suurimpana, kun taas esikouluikäisellä kasvatus sekä opetus ovat isommassa roolissa.

Alla oleva kuva havainnollistaa yleisellä tasolla hoidon, kasvatuksen ja opetuksen suhdetta eri ikäisillä lapsilla.

2. Varhaiskasvatus on lapsen hoidon suunnitelmallista ja tavoitteellista toimintaa

Varhaiskasvatukseen luodaan aina suunnitelma, joka ohjaa lasten päivien kulkua.

Esimerkkinä suunnitelmallisuudesta ja tavoitteellisuudesta varhaiskasvatuksen arjessa toimii hyvin seuraavanlainen tilanne:

Varhaiskasvattaja Lotta tekee ryhmälleen toimintasuunnitelman, joka perustuu varhaiskasvatussuunnitelman perusteisiin sekä lapsiryhmästä ja yksittäisestä lapsesta tehtyihin havaintoihin. Hän opettelee tuntemaan ryhmänsä lapset ja tunnistamaan heidän mielenkiintonsa kohteet jo hoidon ensimetreiltä.

Lotta suunnittelee esimerkiksi oppimisen alueen ”kasvan, liikun, kehityn” -kokonaisuutta siitä lähtökohdasta, että hän on havainnut lapsiryhmänsä olevan kiinnostunut tunneleissa ryömimisestä, varpailla kävelystä ja pomppimisesta. Lotta suunnittelee lapsille temppuradan seuraavaan liikuntahetkeen. Hän myös puntaroi suunnitelmaa tehdessään, miten ryhmän pienin, ei vielä kävelevä 1-vuotias Lilli, osallistuu temppurataan ja mitä motorisia perustaitoja Lillin kanssa harjoitellaan.

3. Varhaiskasvatustyössä painottuu pedagogiikka – tieteellisesti tutkittu tieto lasten kehityksestä ja oppimisesta on hoivatyön perusta

Pedagogiikka tarkoittaa myös sitä, miten tätä tietoa sovelletaan arjessa. Pedagogiikka varhaiskasvatuksessa on koulutettujen varhaiskasvattajien tietoista toimintaa lasten oppimisen ja hyvinvoinnin varmistamiseksi.

Esimerkki pedagogiikan käytöstä arjessa:

Tyypillinen ongelmatilanne lapsiperheessä on aamun pukeutumishetki, jolloin lapsi kieltäytyy pukemasta. Keskiverto vanhempi käyttäytyy tilanteessa ”selkäydinreaktiolla” – kuten omassa perheessä on lapsuudessa toimittu. Vanhemman käytöstä ohjaa myös oma mielentila ja käytettävissä oleva aika. Usein tunteet ottavat vallan.

Varhaiskasvattaja suhtautuu tilanteeseen ilman tunnereaktiota ja asettuu lapsen asemaan. Hän ratkoo tilanteen pohtimalla syitä lapsen käytökselle huomioiden lapsen temperamentin ja ymmärtäen lapsen meneillään olevan kehitysvaiheen.

Esimerkiksi tässä tapauksessa varhaiskasvattaja ottaa huomioon, miten lapsi kyseisessä iässä kykenee tunteiden hallintaan ja oman toiminnan ohjaukseen. Koulutetun varhaiskasvattajan työkaluvalikoimaa on laajentanut kokemus kymmenistä vastaavista tilanteista erilaisten lasten kanssa.

Kasvatuskumppanuudesta apua vanhemmuuteen

Kuulostaako hankalalta? Älä huoli, sillä varhaiskasvatuksen henkilöstö on kanssasi jakamassa kasvatusvastuuta. Puhutaankin kasvatuskumppanuudesta. Se on parhaimmillaan luottamuksellisia keskusteluja, joissa jaetaan tunteita ja kokemuksia äitinä ja isänä olemisesta ja saadaan varhaiskasvattajalta syvempi ymmärrys lapsen toimintaan. Kasvatuskumppanuudessa sitoudutaan yhdessä lapsen kasvun, kehityksen ja oppimisen tukitoimiin samalla nämä asiat tiedostaen.