Avoin työpaikka

SOSIAALIPALVELUT | KEIKKATYÖ

KAIKKI AVOIMET TYÖPAIKAT

LÄHIHOITAJIA iltapainotteiseen keikkatyöhön Vantaalle ja Keravalle

Etsimme LÄHIHOITAJAN TUTKINNOLLA varustettuja ammattilaisia lapsiperheiden kotipalveluun Vantaalle ja Keravalle! Lapsiperheiden kotipalvelussa pidät huolta asiakasperheidemme lapsista ja pääset leikkimään ja ulkoilemaan ihanien lasten kanssa. Samalla tuet perheiden arjen sujuvuutta ja vanhempien jaksamista konkreettisesti omalla työlläsi, ja autat näin ehkäisemään ja helpottamaan lasten ja perheiden pulmia mahdollisimman varhain.

Tarjoamme sinulle työtä oman elämäntilanteesi mukaan, sinulle sopivissa perheissä. Pääsääntöisesti työvuorosi perheessä kestää kerrallaan 2-4 tuntia. Työtä on tarjolla arkisin klo 16-21 välillä, sekä lauantaisin klo 8-18 välillä. Voit itse valita, milloin haluat työskennellä! Parasta olisi, jos voisit sitoutua vähintään yhteen asiakasperheeseemme noin 2-3kk ajaksi. Mielellämme työllistämme sinua täysipäiväisemminkin, työn ollessa kuitenkin tuntiperustaista. Halutessasi voit tehdä työvuoron esimerkiksi kahdessa eri perheessä saman päivän aikana. Työ tapahtuu pääsääntöisesti asiakasperheidemme omissa kodeissa ja kotien ympäristössä, eri puolilla Vantaata ja Keravaa.

MEILLÄ TYÖSKENNELLESSÄSI SAAT:

-15,27€/h + yksityisen sosiaalipalvelualan TES:n mukaiset lisät
-Siirtymäbonuksen jokaisesta siirtymisestä työpäiväsi aikana, mikäli työskentelet useammassa perheessä samana päivänä.
-Kattavan, palkallisen, perehdytyksen työhösi
-Mahdollisuuden säännölliseen kouluttautumiseen ja työsi kehittämiseen
-Hätäensiapukoulutuksen
-Esihenkilösi Annan tuen itsenäisen työskentelysi rinnalle aina kun sitä tarvitset
-Lakisääteisen työterveyshuollon 
-Tapaturmavakuutuksen

Meillä on myös käytössä rekrytointibonus 50€. Jos suosittelet Hoivanettiä työpaikkana tuttavallesi ja suosittelu johtaa rekrytointiin, maksamme sinulle 50€ suosittelubonuksen.

MISTÄ LÖYTÄISIMME SINUT?

Etsimme ammattitaitoista ja lasten kanssa hyvin toimeentulevaa ihmistä, jolla on LÄHIHOITAJAN TUTKINTO tai muun soveltuva sosiaali- tai terveysalan perustutkinto. Voit olla esimerkiksi perushoitaja, kodinhoitaja tai vastaavan koulutuksen saanut osaaja.

Etsimällämme lastenhoidon osaajalla on myös tietenkin ammatillista kokemusta lasten ja perheiden kanssa työskentelystä. Hän on työssään toimeen tarttuva ja aktiivinen, eikä itsenäinen työskentely tuota ongelmia. Työtehtävässä suoriutumiseksi edellytämme hyvää kirjallista ja suullista suomen kielen taitoa. Katsomme eduksi aiemman kokemuksen erityisen tuen tarpeessa olevien lasten kanssa toimimisesta.

Tehtävässä vaaditaan rikostaustaote, joka perustuu Lakiin lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä (504/2002)

Tehtävään valittavalla henkilöllä tulee lisäksi olla vähintään yksi suosittelija aiemmista työsuhteista lasten parissa ja tehtävässä edellytetään rekisteröitymistä Valviran ammattihenkilöiden keskusrekisteriin.

Lue lisää Hoivanetistä työnantajana,

Lue lisää Lapsiperheiden kotipalvelusta tai

Lue työntekijämme haastattelu!

Lisätietoja työtehtävästä antaa Anna Forsten: 045 145 5947, anna.fosten@hoivanet.fi


ODOTAMME INNOLLA HAKEMUSTASI! 

Työskentely Hoivanetillä on…