Harjoittele tunnetaitoja Hoivanetin Norsu-tunnekorttien avulla lapsen kanssa!

Kukaan meistä ei synny taitavana tunteiden säätelijöinä – taitoa ei ole sisäänrakennettu meihin. Pieni lapsi toimii vaistonsa varassa täysin riippuvaisena hoitajistaan ja tunnereaktiot ravistuttavat koko lapsen olemusta. Lapsella tunnesäätelyn taito kehittyy aikuisen, esimerkisi oman vanhemman, avustamana turvallisessa ympäristössä ja arjen toistuvissa tilanteissa.

Kun lapsen kanssa harjoitellaan tunteiden tunnistamista ja nimeämistä, mahdollistuu myös lopulta niiden rakentava ilmaisemisen ja sääteleminen. Kun tunnetaitoja harjoitellaan rauhallisella hetkellä ja etukäteen, ovat tunteiden käsittelyn työkalut mukana matkassa haastavissakin tilanteissa. Tunnetaitojen kasvattaminen on koko elämän mittainen matka- koskaan ei ole liian myöhäistä kehittyä taitavaksi tunnesäätelijäksi!

Piirsimme tunteiden tunnistamisen avuksi Norsu-tunnekortit. Olkaa hyvät! Tunnekortit kuvaavat kuuden perustunteen, ilon, surun, pelon, vihan, hämmästyksen ja inhon lisäksi väsymystä, tyytyväisyyttä ja rauhallisuutta. Viimeinen kortti kuvaa yhteistä hetkeä, jolloin aikuinen ja lapsi onnistuvat yhdessä. Näitä samoja tunteita ja hetkiä koemme päivittäin.

Kortit on tarkoitettu tunteiden tunnistamisen ja nimeämisen tueksi ja niiden avulla voidaan harjoitella tunteiden sanoittamista. Kortteja voi käyttää kaikenikäisten lasten kanssa, kun tutkitaan, mitä tunteita arjen eri tilanteissa herää ja millaisia reaktioita tunteet saavat aikaan. Korttien käyttämiseen ja tulkitsemiseen ei ole yhtä oikeaa tapaa. Tässä kuitenkin muutama esimerkki avuksesi.

Voit käyttää tunnekortteja esimerkiksi näin:

 

1.Valitse muutama kortti ja kerro lapselle, mitä norsu tuntee kussakin kortissa. Levitä kortit lattialle tai pöydälle ja pyydä lasta kertomaan, missä tilanteessa hän on kokenut kutakin norsun tuntemaa tunnetta. Voit myös toisaalta kääntää keskustelun niin päin, että kysyt ”miltä sinusta tuntuu kun… menet päiväkotiin aamulla… ”, ”kun kaverisi ottaa lelun kädestäsi…”, ”kun äiti halaa sinua” jne… 

2. Pysähdy lapsen tunteen äärelle kun tunne herää hänessä. Tutkikaa tunnetta uteliaasti Norsu-hahmon avulla. Voitte myös pohtia yhdessä, miltä tunne tuntuu omassa kehossa. Voit kysyä lapselta ”Missä kohtaa kehoa tunnet tuntuu sinulla?” Ja kertoa, ”Minulla se tuntuu tässä.. ja laittaa vaikka käden sydämen päälle”. Voitte pohtia yhdessä, mitä ajatuksia tunteen myötä herää? Miten tunne muuttuu? Tuleeko tilalle vähitellen jokin toinen tunne? 

3. Käytä tunnekortteja ristiriitatilanteissa niin, että lapsi valitsee tunteen, jota itse kokee ja tunteen, jota toinen tilanteessa koki. Pikkuhiljaa lasta voi opettaa tiedostamaan, mitä tunteita oma toiminta toisessa osapuolessa herättää.

4. (Kun paikalla on useampi lapsi tai aikuinen). Nostakaa pinosta vuorotellen yksi tunnekortti. Näyttelemällä koettakaa saada toinen/ toiset arvaamaan, mikä tunne on kyseessä. Toiset lapset arvaavat, mikä tunne voisi olla ja millaisessa tilanteessa kyseinen tunne viriää.

TILAA BLOGI SÄHKÖPOSTIISI

    UUSIMMAT JUTUT

    kuva: Esi Grunhagen, Pixabay

    Positiivinen pedagogiikka auttaa näkemään hyvän

    Hoivanetillä työskentelevä varhaiskasvatuksen ja lastenhoidon ammattilainen Janka Holma näkee asioissa aina myönteisen puolen ja uskoo, että jokainen asia on...

    Hanna Hietala löysi oman juttunsa lapsiperheiden kotipalvelusta

    Vantaalainen lastenohjaaja Hanna Hietala nauttii työstään Lapsiperheiden kotipalvelussa, jossa hän on työskennellyt nyt kolmisen vuotta. Sitä ennen ammatillisen koulutuksen...

    Kurkistus lastenhoitajan työhön: ”Suosittelisin tätä muillekin!”

    Hoivanet on yksityinen lapsiperheiden palvelutalo, joka työllistää vuosittain lähes 200 sosiaali- terveys- ja kasvatusalan ammattilaista. Hoivanetillä työskennellään sekä sosiaalipalveluiden...

    Lapsi istuu hoitajan sylissä kuuntelemassa satuja.

    Lapsi kipeänä, työt kasaantuvat? – Työnantajan tarjoama sairaan lapsen hoitopalvelu helpottaa kiperässä tilanteessa.

    Onko tuttu tunne, että kun jäät hoitamaan sairasta lasta kotiin, työt kasaantuvat ja stressi lisääntyy? Moni vanhempi haluaa olla...

    Mikä neuvoksi, jos päivähoitopaikka ei miellyttänyt?

    Päivähoitopaikan haku voi tuntua siltä kuin laittaisi lottokupongin vetämään. Kun päätös päivähoitopaikasta vihdoin kilahtaa postiluukkuun, saattaa moni pettyä, kun...

    Päivähoitopaikan haun salatiede

    Päivähoitopaikan haku vaatii vanhemmilta aikaa ja pohdintaa. Moni kokeekin tiedon haun ja eri vaihtoehtojen vertailun lähenevän salatiedettä, koska kokonaiskuvaa...

    Lataa Hoivanetin lorukortit

    Olemme koonneet lorukortteihimme rakkaimmat kansanrunot, jotka graafikko-kuvittaja Eeva Sivula on kuvittanut selkein, pientä lasta innostavin kuvin. Saat 13 lorukorttia...

    Hoivanet vinkit

    5 vinkkiä lastenhoitajan palkkaamiseen

    Jos olet päättänyt palkata yksityisen lastenhoitajan kotiisi, voi tilanne tuntua oudolta. Olet luovuttamassa lapsesi ehkä ensi kertaa vieraan ihmisen...

    Mikä ihmeen varhaiskasvatus?

    Varhaiskasvatus-sanalta on nykyisin vaikea välttyä, sillä siitä puhutaan enemmän ja kiivaammin kuin ehkä koskaan. Varhaiskasvatus voi silti kuulostaa monesta...

    lapsi ja hoitaja auringossa

    Lastenhoitajan palkkaaminen vaihtoehtona päivähoidolle?

    Pienen lapsen kasvaessa vanhemmille tulee usein lisääntyvässä määrin tarve saada omaa aikaa joko töiden, opiskelun tai oman palautumisen vuoksi....